MITCH WOODS – Friends Along The Way – Double Deluxe Edition
(Club 88 883)
Mitch Woods, tuo nykyajan boogie woogie-, jump blues- ja jazzpianisti, on kiertänyt sekä levyttänyt bändinsä Rocket 88s kanssa jo 80-luvulta lähtien. Woodsin musiikkia voisi luonnehtia vaikka ”rock-a-boogieksi”, hänen soittonsa huokuu 1940- ja 1950-lukujen jump blues -tyyliä. Vuoden 2023 lopulla ilmestynyt ”Friends Along The Way” on uusintapainos vuoden 2017 albumista. Materiaali on jyvitetty nyt kahdelle levylle ja mukana on peräti viisi ennenjulkaisematonta kappaletta.
Levy on, kuten nimestä voi päätellä, pullollaan vierailijoita, ja mukana on mm. Taj Mahal, Van Morrison, Charlie Musselwhite ja James Cotton, vain muutamia mainitakseni. Erikoiseksi julkaisun tekee se, että bassoa ei ole lainkaan mukana ja rummutkin kumisevat vain muutamalla raidalla. Kaikki on siis pienimuotoista ja intiimiä. Tämä kuitenkin toimii.
Tyylillisesti albumi on mukavasti tasapainossa. Less is more, kuten vanha viidakon sanonta kuuluu. Kappaleista löytyy jokaiselle tuttuja sävellyksiä, kuten vaikka Mother In Law Blues, Never Get Out Of These Blues Alive tai Worried Life Blues. Kun vuoden -17 julkaisun avausraitana oli Take This Hammer ja C.C. Rider kakkosena, on nyt järjestys käänteinen. Muilta osin kaikki on alkuperäisillä paikoillaan ja lisäraidat löytyvät kakkoslevyn lopusta.
Woods soittaa levyn piano-osuudet ja laulaa lurauttaa muutamassa kappaleessa. Champion Jack Dupreen Nasty Blues on Joe Louis Walkerin sekä Woodsin duetto ja varsin rullaavan version ovatkin saaneet aikaan. Woods ja Maria Muldaur istuvat molemmat pianon ääreen esittämään duettona Professor Longhairin säveltämän In The Nightin. Taj Mahalin The Blues -kappaleen laulusuorituksesta ei vastaa säveltäjä itse vaan mikrofonin ääreen on astunut Cyril Neville. Mukana ei ole lainkaan laulua vaan puhetta. Onko tämä blues-räppiä vai…?
Itselläni ei ole vuoden -17 julkaisua enkä saanut sitä mistään kuunteluun, joten en osaa sanoa, kuulostaako tämä paremmalta kuin silloin. Nuo viisi julkaisematta jäänyttä kappaletta ovat hyviä, ja vaikka hyllystä aiempi versio löytyisi, niin en näe syytä jättää tätä hankkimatta. Kun olen parina edellisvuotena joutunut takkini kääntämään vuoden blueslevyä julistaessani keskellä vuotta, niin nyt en sano, että tämä olisi vuoden levy, vaikka se todennäköisesti saattaa ehkä kenties mahdollisesti sellainen olla.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 1/2024)
